Näin minä tulin uskoon
![]() |
|
Olen Hemmi Zitron Voikkaalta. Tänä päivänä olen kiitollinen Jumalalle siitä, että saan olla uskossa Jeesukseen Kristukseen. Puoli vuotta sitten annoin elämäni kokonaan Herralle. Rakkaudessaan Hän veti minua pelastukseen monien vuosien ajan.
Lapsuudessani sain kuulla Jeesuksesta pyhäkoulussa ja lasten leireillä. Kotonani hengelliset asiat olivat myös aina jollain tavalla esillä. Nuoruusvuodet olivat elämässäni levotonta aikaa, Helsinki ja Tukholma tulivat tutuiksi. Palattuani takaisin Voikkaalle elämäni alkoi tasaantua. Hevosurheilu antoi sisältöä ja rauhoitti vilkkaan miehen vauhtia.
Joidenkin vuosien päästä jouduin sairaalaan. Makasin lääkärien ja hoitajien ympäröimänä täysin avuttomana. En pystynyt laittamaan edes käsiä ristiin. Peloissani ajattelin: ”Tehkää mitä haluatte, käy, mitä käy. Älä jätä minua Herra yksin”. Jonkun ajan kuluttua heräsin siihen, että sydämeni toimi normaalisti ja kriittinen tilanne oli ohi. Nyt jälkeen päin ymmärrän, että jos olisin siihen kuollut, en olisi pelastunut. Mutta Jumala oli minulle armollinen ja antoi vielä aikaa ja uuden mahdollisuuden.
Uskon asiat alkoivat olla mielessäni entistä enemmän. Joskus hevosta ajaessani kiukuttelin Jumalalle, että nämä hommat jatkuu vastoinkäymisistä huolimatta. Kerrankin kylkiluita katkesi hevosen ryöstäydyttyä metsään. Ymmärsin kuitenkin olevani jatkuvasti Jumalan puhuttelussa. Taistelua käytiin sisälläni, halusin tulla uskoon, mutta toisaalta joku pidätti.
Viime syksynä eräs nuoruusajan kaverini kertoili minulle kuulumisiaan. Hän sanoi tulleensa uskoon. Mainitsin hänelle, että myös minun elämäni on aivan hyvin. Lopuksi hän sanoi, ajattelepas Hessu, jos sinulla olisi Jumala, sitten sinun asiasi olisivat todella hyvin. Kun sinulta puuttuu Jumala, puuttuu kaikki. Puhelun jälkeen rupesin näitä sanoja miettimään. Tulin siihen tulokseen, että en halua enää elää ilman Jumalaa. Autossa yksin ollessani rukoilin yksinkertaisesti: ”Haluan olla Herra omasi. En tahdo siirtää tätä ratkaisua, vaan pyydän että tulet minun sydämeeni. Haluan elää uskossa Sinuun”.
Seuraavana päivänä otin yhteyttä erääseen uskovaan mieheen. Pyysin häntä käymään, sillä tahdoin varmistaa uskonratkaisuni. Polvistuimme kotonani ja rukoilimme yhdessä. Pyysin Jeesukselta syntejäni anteeksi. Siinä minulle julistettiin Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi ja ristillä maksetuiksi. Herralle kiitos ja kunnia, saan olla Jumalan lapsi ja pelastettu.
Hemmi Zitron |
